Suomalaista ruokakulttuuria pidetään entistä vahvempana

9.11.2007 Finfood

lohiperunavuoka

Merkittävä osa eli 39 prosenttia suomalaisten kotien elintarvikkeiden ostopäättäjistä kokee suomalaisen ruokakulttuurin vahvistuneen, kertoo tuore tutkimus. Kehityksen kokee myönteisenä aiempaa useampi: vuonna 2006 saman vastauksen antoi 34 prosenttia ja vuotta aiemmin 27 prosenttia kyselyyn vastanneista.

Ruokakulttuuria vahvistaviksi piirteiksi nostettiin muun muassa suomalaisen ruokakulttuurin monipuolistuminen, valikoimien parantuminen uusien tuotteiden myötä sekä lisääntynyt terveystietoisuus. Myös ruuanlaiton trendikkyyden ja kansainvälistymisen katsottiin kohentaneen ruokakulttuuriamme.

- Vaikka yleisesti ruokakulttuurin koetaan vahvistuneen, on huomiota herättävää se, että 15 - 24 -vuotiaiden nuorten keskuudessa ajatus ruokakulttuurin vahvistumisesta ei ole yhtä yleistä kuin vanhemmilla. Näiden tulosten valossa nuoriso ja nuorten aikuisten ikäluokat on jatkossakin otettava korostetusti huomioon ruokakasvatuksessa ja -tiedotuksessa. Näin huolehdimme suomalaisen ruokakulttuurin siirrosta tulevaisuuden kuluttajapolville, sanoo Finfood - Suomen Ruokatieto ry:n toiminnanjohtaja Tiina Lampisjärvi.

Viidennes kotien elintarvikkeiden ostopäättäjistä kokee ruokakulttuurimme heikentyneen, mikä on aiempia vuosia hieman vähemmän. Yleisimpiä merkkejä suomalaisen ruokakulttuurin heikentymisestä ovat kansainvälistyminen, valmisruuan ja pikaruuan sekä epäterveellisten ruokien syöminen kuten myös se, että ruokaa ei tehdä enää kotona.

Kansainvälistyminen uhka ja vahvistaja

Kansainvälistymistä pidetään sekä ruokakulttuuria vahvistavana että heikentävänä tekijänä. Kansainvälistyminen koetaan pikemmin uhkaksi kuin vahvistajaksi, mutta näyttäisi siltä, että esimerkiksi juuri valikoimien parantumisen kautta kansainvälistyminen tuo mukanaan myös ruokakulttuurillemme myönteisiä asioita.

Taloustutkimus Oy tutki suomalaisten käsityksiä ruokakulttuurin muutoksesta viimeisten viiden vuoden aikana. Kysymykset olivat osana Taloustutkimus Oy:n Suomi Syö 2007 -tutkimusta. Vastaajina oli 2126 talouden elintarvikkeiden ostamisesta päättävää 15 - 79-vuotiasta suomalaista. (Finfood)

Kuva: Finfood Kananmunatiedotus, Toni Härkönen

Sivun alkuun