Uudenmaan ympäristökeskus esittelee koskien ja virtapaikkojen kunnostuksia Helsingin metsämessuilla 23.-25.11.2007. Messuosastolle on rakennettu vesiallas, jossa voi muun muassa testata miten kivet ja sora muuttavat veden virtauksia. Messuilla esitellään myös Koskenkylänjoen kunnostuksia, jotka ovat juuri valmistuneet. Koskenkylänjoki on yksi Itä-Uudenmaan suurimmista joista.
Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla on reilun kymmenen viime vuoden aikana kunnostettu yli 60 koskea tai virtapaikkaa joissa ja puroissa. Kunnostuksia on tehty lähinnä kalastusmahdollisuuksien ja kalojen elinmahdollisuuksien parantamiseksi. Eniten kunnostettuja kohteita on Karjaanjoella ja Vantaanjoella, jotka ovat myös kalataloudellisesti arvokkaimpia alueita. Virtavedet ovat päässeet huonoon kuntoon, kun niitä on aikoinaan perattu muun muassa puun uittoa ja tulvasuojelua varten. Uomia on myös padottu sähköntuotannon ja vedenhankinnan takia. Kunnostuksissa koskiin ja virtapaikkoihin luodaan kaloille suojapaikkoja ja kutupaikkoja kivien ja soran avulla. Kiveämällä ja kuoppia kaivamalla lisätään myös veden syvyyden ja virtausnopeuden vaihtelua.
Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan rannikolla Suomenlahteen laskee 12 jokea, jotka ovat joko nykyisiä meritaimenjokia tai ovat joskus olleet niitä. Muun muassa patojen vuoksi näiden jokien luontaiset meritaimenkannat ovat hävinneet tai voimakkaasti taantuneet. Kalateitä tai muita kalan nousua virtavesissä helpottavia rakenteita on Uudellamaalla toteutettu vuodesta 1988 lähtien yli 40. Kalojen nousuesteitä on edelleen jäljellä kymmenittäin.
Jokien koskialueiden kunnostukset Uudellamaalla on yleensä toteuttanut Uudenmaan ympäristökeskus Uudenmaan TE-keskuksen tilauksesta. Puroissa olevien kohteiden kunnostamisessa on ollut hyvin suuri merkitys talkookunnostuksilla, joita on tehnyt etenkin Virtavesien hoitoyhdistys. Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys on ollut aktiivinen talkookunnos-tusten vetäjä Itä-Uudellamaalla.
Koskenkylänjoen kunnostukset ovat valmistuneet
Uudenmaan ympäristökeskus on saanut tänä syksynä päätökseen viiden kosken kunnostustyöt Koskenkylänjoella. Koskiin tehtiin muun muassa soraistuksia ja kiveyksiä, jotka parantavat lohikalojen elinoloja ja mahdollisuuksia tuottaa poikasia. Yhden padon yhteyteen rakennettiin luonnonmukainen kalatie, joka mahdollistaa kalojen nousuvaelluksen ylemmille lisääntymis- ja elinalueille.
Viime vuonna alkaneen kunnostushankkeen tarkoituksena on saada Koskenkylänjoki tuottamaan runsaasti ja tehokkaasti vaellussiikaa, lohta ja meritaimenta. Keskeisenä tavoitteena on parantaa Suomenlahdella harjoitettavan kalastuksen edellytyksiä. Kunnostuksilla lisätään myös mahdolli-suuksia kehittää Koskenkylänjokea virkistys- ja matkailukalastuskohteena.
Lisätietoja:
Erikoistutkija Pasi Lempinen, Uudenmaan ympäristökeskus, p. 020 490 3110 tai 0400 292 308
Tiedottaja Reetta Harmaja, Uudenmaan ympäristökeskus p. 020 490 3012 tai 040 725 4854
Kuva: Hammarkoski Koskenkylänjoella ennen ja jälkeen kunnostuksen. Kuvaaja Harri Aulaskari.