1900-luvulla Euroopan suurpetojen kohtalonhetket olivat lähellä. Susi, ruskeakarhu, Euraasian ilves ja ahma olivat olleet ensimmäisinä asuttamassa jääkauden etenemisten ja vetäytymisten muovaamia alueita. Dramaattisesti suurpetojen kannat laskivat vasta 1900-luvulle tultaessa. Ihmiset olivat jo pitkään suorastaan vainonneet suurpetoja pyydyksillä, aseilla ja myrkyillä. Lisäksi metsät olivat hävinneet laajoilta alueilta ja suurpetojen tärkeimpien saaliiden, suurten kavioeläinten, kannat olivat laskeneet lähelle sukupuuttoa. 1900-luvun puolivälissä näiden lajien esiintyminen oli veitsenterällä lähes kaikkialla Euroopassa.

1960- ja 1970-luvuilla alkunsa saanut ympäristöliike tuli juuri ajoissa pelastamaan suurpedot sukupuutolta Euroopan mantereella. Ihmisten asenteissa tapahtui suuria muutoksia, jotka johtivat muutoksiin myös lainsäädännössä. Metsäala kasvoi, suurten kavioeläinten kannat elpyivät ja paremmat olosuhteet johtivat suurpetokantojen runsastumiseen. Tällä hetkellä useimmat kannat, muutamia merkittäviä poikkeuksia lukuun ottamatta, ovat joko vakaita tai kasvussa. Kehitys on tapahtunut pääasiassa luonnollisen lisääntymisen kautta. Yhteiseloon suurpetojen kanssa kuitenkin liittyy ainutlaatuisia haasteita.

Moderni eurooppalainen ympäristö

Yksi ilmeinen asia tahtoo usein unohtua. Euroopassa ei ole enää erämaata, vaan ihmiset ovat ottaneet koko alueen hallintaansa. Suuria alueita, joilla suurpedot voisivat vaellella vapaasti joutumatta kontaktiin ihmisen kanssa, ei enää ole olemassa. Luonnonpuistomme ja muut suojelualueemme ovat aivan liian pieniä suurpetojen kaltaisen lajien elinalueiksi, ja useimmat suojelualueet ovat myös ihmisten aktiivisessa käytössä. Jos siis haluamme säilyttää suurpedot Euroopassa, tämän on tapahduttava samassa ympäristössä, jossa elämme, työskentelemme ja vietämme vapaa-aikaa.

Olosuhteet vaihtelevat

Yksi haaste suurpetojen suojelussa on se, että tilanteet ja olosuhteet poikkeavat huomattavasti toisistaan. Onneksemme meillä on useita hyvin suuria kantoja, joissa kutakin lajia on satoja yksilöitä, kuten Karpaattien, Dinaaristen vuorten ja Baltian alueen karhu- ja susikannat, sudet Pyreneitten niemimaan luoteisosissa ja ilves Skandinaviassa. Vastakohtana näille on lukuisia erittäin pieniä kantoja, joissa kunkin lajin yksilöitä on alle 150, joskus vähemmän kuin 50. Esimerkkejä näistä kannoista ovat karhu Espanjassa Pyreneitten niemimaalla, Italian Alpeilla ja Abruzzon alueella Keski-Italiassa, ilves Etelä-Balkanin alueella ja susi Saksassa ja Skandinaviassa. Näiden kantojen elinkelpoisuus pitkällä aikavälillä on kaikkea muuta kuin turvattu. Näin suuresti poikkeavat kannat mitä ilmeisimmin vaativat hyvin erilaisia hoitokäytäntöjä.

Hankalat naapurit

Suuresta karismastaan huolimatta suurpedot eivät aina ole helppoja naapureita. Joissain olosuhteissa ne voivat tuntua jopa "helvetillisiltä" naapureilta. Useimmissa tilanteissa ja useimmille ihmisille suurpetojen olemassaolo on jokseenkin huomaamatonta. Petojen ja ihmisten intressien välillä voi kuitenkin olla monenlaisia ristiriitoja, jotka voivat joskus olla hyvinkin vakavia. Konfliktit ovat lähes väistämättömiä aina, kun suurpetoja ja kotieläimiä on samalla alueella, ellei kotieläimien suojelemiseksi käytetä esimerkiksi sähköaitoja, paimenia tai vahtikoiria. Osa konflikteista johtuu aidosta pelosta, mutta monissa tapauksissa pedot ovat alkaneet symboloida laajempia konflikteja, kuten kaupungin ja maaseudun tai perinteisten ja uusien arvojen välisiä ristiriitoja. Ratkaisujen löytäminen on mahdotonta, ellei tällaisia todellisia ristiriitoja tunnisteta ja tunnusteta.

Globaali ajattelu

Euroopan unioni on antanut Euroopan suurpetojen tilanteen ja suojelun parantamiseksi tehdylle aloitteelle (Large Carnivore Initiative for Europe, LCIE) tehtäväksi laatia suuntaviivat tukemaan maita ja valtioita kannanhoitosuunnitelmien valmistelussa. LCIE on Maailman luonnonsuojeluliiton (IUCN) lajiensuojelukomission (Species Survival Commission) alainen asiantuntijatyöryhmä. Yhteistyö pelkästään eri EU-maiden välillä ei ole kaikissa tapauksissa riittävän laajaa. Muiden Euroopan neuvostoon kuuluvien maiden osallistuminen varmistaa jo melko laajan yhteistyöverkoston, mutta työtä on tehtävä myös näiden liittoutuminen ulkopuolisten maiden kuten Venäjän kanssa, jotta kaikki tarvittavat alueet tulevat katetuiksi. Kokonaisia kantoja koskevan lähestymistavan tavoitteena on kehittää riittävän kattavat yleiset periaatteet ja käytännöt, jotta lajien säilyminen myös tulevaisuudessa voidaan turvata.

Paikallinen toiminta

Yksityiskohtaiset menettelytavat tavoitteen saavuttamiseksi eri eläinkannoissa tai jopa saman kannan eri osissa vaihtelevat suuresti, koska ne riippuvat paikallisista ekologisista ja yhteiskunnallisista tekijöistä. Esimerkiksi Dinaaristen vuorten karhuja pidetään eri maissa joko suojeltuna lajina tai riistalajina. Molemmat näkökulmat voivat olla sopusoinnussa karhujen suojelun kanssa, kunhan niitä toteutetaan ja seurataan huolellisesti. Ehdotetussa strategissa tällainen paikallinen liikkumavara, joka mahdollistaa hoitokäytäntöjen sopeuttamisen paikallisiin olosuhteisiin yhteistä päämäärää unohtamatta, on hyvin tärkeää.

Uusi eurooppalaisen ympäristön visio

Edessä oleva tehtävä on vaikea. Suurpetojen integroiminen ympäristöön kestävällä tavalla ei tule olemaan helppoa. Ristiriitojen minimoimiseksi ja kantojen elinvoimaisuuden turvaamiseksi vaaditaan monenlaisia vaikeita, teknisiä ja usein kalliita toimenpiteitä. Muutamina esimerkkeinä voidaan mainita seurantamenetelmien kehittäminen, maanteiden estevaikutusten vähentäminen, yksilöiden siirto pienten kantojen vahvistamiseksi ja kotieläintalouden käytäntöjen sopeuttaminen suurpetokantojen läsnäoloon. Kaikkein suurin haaste on muuttaa ihmisten ajattelutapoja. Onnistuaksemme meidän on tiedostettava, että suurpedot ovat kiinteä osa modernia eurooppalaista ympäristöämme. Ihmisten on hyväksyttävä näiden lajien olemassaolon oikeus ja oltava halukkaita jakamaan elinympäristönsä ja osa luonnon antimista näiden luonnonvaraisten eläinten kanssa. Ihmisten on oltava valmiita sallimaan jotain vähän villimpää kotinsa läheisyydessä. Tällainen eurooppalaisen ympäristön visio on jotain aivan uutta. Tämä on visio, jossa ihminen ei pyri dominoimaan ja kontrolloimaan kaikkia luonnon osia vaan jättää tilaa luonnolle ja eläimillekin.

Lisätietoja:

John Linnell, Large Carnivore Iniative for Europe, etunimi.sukunimi@nina.no