Ympäristöministeriö on nimennyt vuoden 2008 valtakunnalliseksi Vihervuodeksi. Vihervuotta vietetään nyt neljättä kertaa ja tapahtuman suojelijana on tasavallan presidentti Tarja Halonen. Aikaisemmin teemavuodet on järjestetty 1985, 1990 ja 2000.
Vuoden tavoitteena on herättää sekä yksityisten ihmisten että yhteisöjen ja yritysten kiinnostus viherympäristöihin, niiden kehittämiseen ja vaalimiseen. Teemaksi on valittu "Vireyttä vihreästä - Vihervuosi 2008".
- Haluamme, että viheralueet, puistot, pihat ja puutarhat säilyisivät merkityksellisinä ihmisille. Ne ovat viihtyisyyden tärkeitä osatekijöitä ja vaikuttavat kaupunkiasumisen ongelmiin, kertoo Viherympäristöliiton hallituksen puheenjohtaja varatuomari Lauri Tarasti, joka toimii samalla puheenjohtajana Vihervuoden toimintaa organisoivassa johtoryhmässä.
Teemana liikunta ja vihreä energia
Vihervuoden uusia painopistealueita ovat viheralueilla liikkumisen suosion kasvattaminen sekä bioenergian käytön lisääminen. Vihervuosi osallistuu Liiku terveemmäksi -päivän viettoon 10.5.2008. Teemana on "Liiku terveemmäksi raittiissa ilmassa". Seminaarissa "Vihreästä energiaa" 1.10.2008 tullaan valistamaan etenkin peltokasvien ja puun käytöstä energianlähteenä. Seminaarin avaa maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila.
Nämä teemat ovatkin tällä hetkellä entistä ajankohtaisempia, sillä pureutuvathan ne kahteen hyvin ajankohtaiseen ongelmaan: ihmisten jaksamiseen ja ilmastonmuutokseen. Keskeistä on muistuttaa vihreän ympäristön vaikutuksesta ihmisten viihtyvyyteen asuinympäristössään.
- Esteettisyyden lisäksi viheralueilla, kuten pihoilla ja puistoilla, on suuri vaikutus asukkaiden viihtyvyyteen kaupungeissa ja sitä kautta mielenterveyteen. Samalla ne myös sitovat hiilidioksidia ja parantavat näin ilman laatua, Tarasti kiteyttää.
Paikallisista tapahtumista valtakunnallisiin juhliin
Vihervuotta on ollut ideoimassa laaja joukko keskeisiä viher- ja ympäristöalan toimijoita. Vuoden aikana tapahtumia järjestetään tiiviisti ympäri Suomea. Virallisesti vuosi polkaistaan käyntiin Tampereen Viherpäivien yhteydessä 12.2. Juhlapuhujana tilaisuudessa on ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen. Vuoden päätapahtumaa vietetään puolestaan 28.5. Mikkelissä.
Suurien valtakunnallisten tapahtumien lisäksi järjestetään lukuisia pienempiä eri järjestäjätahojen tilaisuuksia. Monien erilaisten paikallisten messujen, seminaarien ja teemapäivien lisäksi toteutetaan myös valtakunnallisia kilpailuja. Erityisasumisen viherympäristökilpailussa ja Vihervuoden valtakunnallisessa pihakilpailussa tavoitteena on pihojen laadun parantaminen.
- Tarkoituksena on, että tapahtumia järjestetään paljon paikallistasolla organisaatioiden ja järjestäjien omista lähtökohdista, Tarasti täsmentää.
Vihervuoden verkkosivuille on koottu ajankohtaista tietoa teemavuodesta. Näiden sivujen kautta on myös mahdollista ehdottaa erilaisia hankkeita, tapahtumia, tilaisuuksia ja muuta Vihervuoteen liittyvää toimintaa.
Lisätietoja:
sihteeri Pekka Leskinen, p. 040 555 0175, pekka.leskinen@vyl.fi
tiedottaja Seppo Närhi, p. 0400 419 085, seppo.narhi@puutarhaliitto.fi