Luomu nousussa - ravinteet kiertoon

1.4.2008 MTT

080401_luomulannoitus_iso


Luomutuotteiden kulutus ja tuotanto ovat taas lähteneet nousuun. Finfoodin teettämän kuluttajapaneelin mukaan kotitalouksien luomuostot kasvoivat 10 prosenttia vuodesta 2006 vuoteen 2007. Viljellystä pinta-alasta oli 6,6 prosenttia luomuviljelyssä vuonna 2007.
Maa- ja metsätalousministeriön, tutkimuslaitosten sekä yritysten rahoittama tutkimusohjelma on koonnut tutkimustietoa luomusta 15 eri hankkeen voimin. Luomuelintarvikeketjun lähestymisaiheita olivat: kotieläin- ja kasvintuotanto, maaperä ja ravinteiden kierrätys, tuotannon talous ja ympäristövaikutukset, markkinat ja kuluttajien asenteet sekä elintarviketurvallisuus.

Biojätteet luonnonmukaiseksi lannoitteeksi

Ravinteiden kierrätys on ekologisesti kestävän maataloustuotannon mukaista ja yksi luomutuotannon periaatteista. Luomututkimusohjelmassa selvitettiin yhdyskuntien biojätekompostien sekä lihaluujauhon käyttöä lannoitteena.
Kompostoitu biojäte soveltuu lannoiteaineeksi varsinkin nurmelle ja perunalle. Lannoitteella ei havaittu haitallisia vaikutuksia peltomaan raskasmetallipitoisuuksiin tai elintarvikkeiden laatuun. Aiempien arvioiden mukaan yhdyskuntien orgaanisen jätteen ja puhdistamolietteen sisältämän typen määrä on noin 8 000 tonnia ja fosforin määrä noin 4 000 tonnia vuodessa. - Biojätteen käyttö luomupeltojen lannoitteena vaatii vielä hyväksytyn erilliskeräilyn järjestämistä, kertoo tutkimusohjelman koordinaattori, vanhempi tutkija Arja Nykänen MTT:stä.

- Myös lihaluujauho osoittautui lähes väkilannoitteen veroiseksi lannoitusarvoltaan. Hankkeen ansiosta lihaluujauhoa saa nykyään myös tiloille ja sen käyttö on täysin turvallista, koska siihen käytetään vain luokiteltuja teurasjätteen osia, korostaa Nykänen.

Luomuruoka hankalasti saatavilla

Kotimaisen luomu- ja lähiruoan käyttö kiinnostaa niin kuluttajia kuin kunnallisten ruokapalvelujen järjestäjiä. Kyselyn perusteella kuluttajien ja kunnallisten päättäjien keskuudessa luomuruoka-käsite ymmärrettiin oikein hyvin, mutta lähiruoka-käsite koettiin epämääräisenä. Molempien käyttöä rajoittaa tuotteiden huono saatavuus ja korkea hinta.

Nykäsen mukaan voidaan kuitenkin olettaa, että tulevaisuudessa lähi- ja luomuruoka löytävät tiensä sekä kuluttajien ostoskoreihin että kunnallisten ruokapalveluiden käyttöön. Tuotteiden saatavuus helpottuisi lisäämällä elintarvikeketjun toimijoiden välistä vuorovaikutusta.

Luomutuotantoa ja luomutuotteiden kulutusta on tuettava yhteiskunnan toimin, koska tuotannosta on yhteiskunnallista hyötyä yhteisen elinympäristön hoitamisessa. Tähän saakka luomun tukemista on Suomessa perusteltu sen markkinaosuudella eikä niinkään ympäristö- ja muilla julkishyödyillä. Tuki voi olla esimerkiksi suora tuki luomulle tai haittavero tavanomaisesti tuotetulle tuotteelle. Analyysi osoitti, että jos kuluttajien tuloerot ovat suuret, määrittää tulojen suuruus sen, kumpaa tukimuotoa suositaan. Jos taas tuloerot ovat pienet, määräävä tekijä on luomutuotteiden kulutus.

Lisätietoja:
ohjelman koordinaattori vanhempi tutkija Arja Nykänen, puh. 040 77 39 169, etunimi.sukunimi@mtt.fi

Sivun alkuun