Ilvestutkimus käynnistyi: viisi yksilöä sai lähettimen

10.4.2008 RKTL

Kuva: Pekka Helo

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos käynnisti kuluneena talvena ilvestutkimuksen ja asensi viiden ilveksen kaulaan GPS-lähettimen. Pantailveksistä kolme elelee Pohjois-Savossa, yksi Pohjois-Pohjanmaalla ja yksi Länsi-Uudellamaalla. Pannan sai kolme urosta ja kaksi naaraasta.

Tutkimuksen tavoitteena on kartoittaa ilvesten liikkuvuus ja elinpiirien koko, saalistuskäyttäytyminen ja suhtautuminen ihmistoimintoihin. Samalla kerätään aineistoa ilvesten lisääntymisestä ja kuolleisuudesta sekä nuorten ilvesten vaelluksista uusille alueille.

Eurooppalaisen ilveksen ekologiaa tutkitaan intensiivisesti muissa Pohjoismaissa ja Puolassa. Suomalaisten ilvesten elinympäristö poikkeaa kuitenkin mainittujen alueiden oloista, sillä siellä ilvesten pääravinto on metsäkauris. Itä- ja Keski-Suomen ilvekset saalistavat ravinnokseen pääasiassa metsäjänistä ja lounaisessa Suomessa ilveksen ruokalistalla on jänisten ja metsäkauriin lisäksi myös valkohäntäkauris, jota ei muualla eurooppalaisen ilveksen esiintymisalueilla tavata. Saaliseläinkannoilla on todennäköisesti vaikutuksensa sekä ilvesten liikkumiskäyttäytymiseen että lisääntymiseen ja kuolleisuuteen, minkä takia on välttämätöntä hankkia tietoa myös suomalaisista ilveksistä. Tutkimusta rahoittavat Eemil Aaltosen Säätiö ja Maa- ja metsätalousministeriö.

Lisätietoja:
Ilpo Kojola, 0400-292098, ilpo.kojola@rktl.fi

Sivun alkuun