Kalastajiin vedotaan, jotta he välttäisivät verkko- ja täkykoukkukalastusta saimaannorpan lisääntymisalueilla 15.4.-30.6. norpan jälkikasvun turvaamiseksi. Perjantaina 11.4. julkistetun vetoomuksen ovat allekirjoittaneet maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö, Metsähallitus, WWF, Kalatalouden Keskusliitto sekä Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö.
Vetoomuksen julkistaminen on lähtölaukaus kampanjalle, jonka avulla pyritään vähentämään verkko- ja täkykoukkukalastusta Saimaalla saimaannorpan kannalta kriittisimpänä ajankohtana. Ensimmäistä kertaa kampanjoinnissa ovat mukana myös kalastusjärjestöt ja viranomaiset. Kampanjan tunnus, vetoomus ja ilmoitukset ovat vapaasti julkaistavissa ja haettavissa osoitteesta www.mmm.fi/saimaannorppa.
Erittäin uhanalaisen saimaannorpan kannan koko on parin viimeisen vuoden aikana laskenut huolestuttavasti. Saimaannorppia on tällä hetkellä noin 260 yksilöä. Kuolleisuutta ovat lisänneet erityisesti leudot talvet, jotka ovat huonontaneet saimaannorppien lisääntymistuloksia. Erityisen huolestuttavaa on, että erityisesti nuoria, alle yksivuotiaita yksilöitä, on kuollut.
Ilmastoon emme pysty nopealla aikataululla vaikuttamaan, mutta voimme turvautua muihin keinoihin suojellaksemme saimaannorppakantaa. Ilmastonmuutoksen lisäksi saimaannorppien suurin uhka ovat kalanpyydykset. Esimerkiksi vuosina 2000-2005 emoistaan vieroitettujen poikasten kuolemista yli 90 prosenttia oli kalanpyydysten aiheuttamia.
Lisätietoja:
Jari Luukkonen, suojelujohtaja, WWF, puh. 040 585 00 20
Tero Sipilä, suojelubiologi, Metsähallitus, puh. 0400 659 668
Pentti Lähteenoja, ylijohtaja, maa- ja metsätalousministeriö, puh. 040 717 1698
Matti Osara, ylitarkastaja, ympäristöministeriö, puh. 0400 274 995
Markku Myllylä, toiminnanjohtaja, Kalatalouden keskusliitto, puh. 0400 601 965
Risto Tarikka, kalatalouskonsulentti, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö, puh. 0500 151 843