Julkisen riistakonsernin strategiaprosessi - yhdessä eteenpäin

2.7.2008 MMM

Viime vuonna käynnistynyt riistapolitiikan strategiaprosessi on nyt konkretisoitunut julkisen riistakonsernin strategian työstämiseksi. Tavoitteena on rakentaa yhteinen strategia ja suunnitteluprosessi riistahallinnolle. Lähestymistapa on uusi, nyt opetetaan aiemmin erillään toimineet tahot keskustelemaan yhdessä.

- Olemme koonneet kaikki riista-alan julkishallinnon toimijat saman pöydän ääreen, kertoo neuvotteleva virkamies Sami Niemi maa- ja metsätalousministeriöstä. Tavoitteena on löytää yhteinen ymmärrys siitä, mikä on oleellista riistapolitiikassa, riistanhoidossa ja metsästyksessä sekä riistakantojen turvaamisessa tänä päivänä. Projekti on saanut erittäin positiivisen vastaanoton, yhteiselle keskustelulle on todellinen tarve.

Vaikka prosessi on vasta aluillaan, keskustelut ovat jo hyödyntäneet esimerkiksi tulossopimusten tekemistä, yhteistyö on tiivistynyt verrattuna aikaisempaan. Yhteistä toimintaympäristöä ja sen muuttumista luotaavissa keskusteluissa on pyritty löytämään yhteinen kieli eri toimijoiden välille.

- Tutkija, ministeriön virkamies, aluehallinnon toimihenkilö sekä luottamushenkilö näkevät jokainen toimintaympäristön omalla tavallaan. Yhteiset keskustelut ovat avanneet ymmärrystä toisten tapaan nähdä asioita, toteaa Niemi.

Toimintaympäristö muutoksen kourissa

Julkisessa riistakonsernissa ovat mukana maa- ja metsätalousministeriö, riistanhoitopiirit, riistanhoitoyhdistykset, Metsähallitus (eräpalvelut), Metsästäjäin keskusjärjestö, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Myös Metsäntutkimuslaitos on osallistunut prosessiin.

- Ministeriön strategiatyössä on nostettu esille tarve konserniohjauksen kehittämisestä, tämä on meidän vastaus siihen. Tässä ei ole kyse vain erillisen strategia-asiakirjan laadinnasta, vaan vielä merkittävämpänä tavoitteena on rakentaa julkisen riistakonsernin strategiaprosessia. Kun toimintaympäristö muuttuu, tämä huomioidaan prosessissa ja yhteisesti hyväksyttyjä toimintalinjoja arvioidaan uudelleen, Niemi linjaa.

Riistapolitiikan toimintaympäristössä on viime vuosina tapahtunut monia muutoksia, jotka vaativat strategista uudelleenajattelua.

- Esimerkiksi maanomistajien kaupunkilaistuminen on haaste, heille täytyy pystyä perustelemaan metsästyksen tarpeellisuus, sanoo Niemi. Riistaeläinten saapuminen 'urbaaniin' ympäristöön on myös yleistynyt ja tämä luonnollisesti lisää riista-alan tarpeiden ymmärtämistä kaupungistuvassa ympäristössä.

Myös metsästäjäkunta muuttuu koko ajan. Yhä useammalle metsästäjälle metsästys muuttuu harrastukseksi kokonaisvaltaisen elämäntavan sijasta.

Käytännön esimerkkeinä hoitosuunnitelmat

Julkisen riistakonsernin strategia valmistunee tämän vuoden aikana. Ensi vuonna on tarkoitus keskittyä strategiaprosessin käytäntöjen kehittämiseen ja strategian jalkauttamiseen.

- Riistakonsernin strategiaprosessi luo viitekehyksen käytännön toiminnalle. Yksittäiset toimijat ovat nyt osa laajempaa kokonaisuutta - konsernia. Strategiaprosessia täydentävät käytännönläheiset projektit, esimerkkinä voi mainita riistaeläinkantojen hoitosuunnitelmat.

Hoitosuunnitelmat on laadittu avoimella alhaalta-ylös suuntautuvalla prosessilla, jossa on pyritty sovittamaan yhteen monesti voimakkaastikin ristiriitaisia intressejä yhdeksi kokonaisuudeksi.

Sivun alkuun