Lahden Farmari-maatalousnäyttelyn yksi vetonauloista on Laatuketjun grillauspiste Luonnonvarat-osastolla. Päivittäin neljä kertaa lämmitettävä grilli vetää puoleensa messukävijöitä – eikä ihme, sillä maajoukkuekokki Jussi Kumpulainen ja päijäthämäläiset mestarikokit valmistavat grilliherkkuja paitsi kunkin näytöksen erityisvieraan, myös yleisön maisteltavaksi.
Ensimmäisenä vieraana grillauspisteessä oli itseoikeutetusti maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila, joka pääsi grillaamaan Hereford-pihvilihaa. Sikatilan emäntä Anttilalle maistuu hyvin myös naudanliha.
- Ei se grillattava meillä kotonakaan ole läheskään aina possua. Sitä paitsi meillä oli aluksi myös naudanlihan tuotantoa, ja sianlihan tuotanto käynnistyi vasta, kun navetta paloi vuonna 1981, eikä uutta navettaa saatu heti rakennettua, Anttila kertoi.
Grillauksen lomassa keskusteltiin muun muassa ruuan hinnasta. Anttila muistutti siitä, että ruuan hinnassa ollaan nyt 1970-luvun tasolla, ja että siinä välissä ruoka vain ollut 30 vuotta poikkeuksellisen halpaa, kun sitä on ollut yllin kyllin.
- Ruokakriisi ja ruokapula tulevat sävyttämään tulevia vuosia. Jos Suomessa jättäydyttäisiin pelkän tuontiruuan varaan, silloin ruuasta vasta kallista tulisikin, Anttila huomautti.
Farmari-näyttely jatkuu koko viikonlopun. Grillaamaan tulevat vielä muun muassa pääministeri Matti Vanhanen, valtiovarainministeri Jyrki Katainen, juontaja Jaana Pelkonen sekä mäkikotka ja -kommentaattori Toni Nieminen.
