Peltokasvien hehtaarisadot ovat jäämässä selvästi viime kesän satoja pienemmiksi. Vaikka viljakasveja on ollut viljelyssä yli 100 000 hehtaaria kesää 2007 enemmän kesannointivelvoitteen poistumisen johdosta, viljan kokonaissato on jäämässä viime vuotta pienemmäksi eli 3,97 miljardiin kiloon, kun se viime vuonna oli 4,14 miljardia kiloa. Näin ennustaa Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, kesän toisessa ja viimeisessä ennakkosatoarviossaan. Lopullinen satotilasto valmistuu ensi vuoden tammikuussa, mutta Tike julkaisee siitä ennakkotiedon marraskuussa 2008.
Kasvukauden sää ei ole ollut peltokasveille paras mahdollinen. Viljojen orastumista heikensi toukokuussa keskimääräistä kylmempi ja kuivempi sää. Kesäkuu jatkui viileänä, mutta kuivuus vaihtui runsaisiin sateisiin. Myös heinä- ja elokuu ovat olleet lähes koko maassa tavanomaista viileämpiä ja sateisempia. Nämä sääolot ovat jo heikentäneet korjattavan viljan laatua.
Leipäviljaa saadaan edellisvuotta vähemmän
Leipäviljojen, vehnän ja rukiin, hehtaarisadot tulevat olemaan viime vuotta pienemmät. Ruissadon ennustetaan olevan 60 miljoonaa kiloa eli 30 % viimevuotista vähemmän. Vehnän kokonaissadoksi ennustetaan noin 740 miljoonaa kiloa eli 7 % vähemmän kuin viime vuonna.
Kevään epätasainen taimettuminen ja paikoitellen erittäin rankat sateet heinä-elokuussa ovat jo heikentäneet leipäviljojen laatua. Myllykelpoisen leipäviljan määrä selviää vasta puintien jälkeen.
Kauran ja ohran hehtaarisadot pienempiä mutta kokonaissadot samoja kuin viime vuonna
Sekä kauran että ohran hehtaarisato jää viime vuotta pienemmäksi, mutta lisääntynyt viljelyala voi nostaa kokonaissadot lähes yhtä suuriksi kuin viime syksynä. Kaurasadoksi ennustetaan noin 1,2 miljardia kiloa ja ohrasadoksi 1,9 miljardia kiloa.
Rypsin hehtaarisato edellisvuotta parempi mutta kokonaissato pienempi
Rypsin hehtaarisadon ennustetaan olevan parempi kuin viime kesänä, mutta noin kolmanneksen pienemmän viljelyalan vuoksi rypsin kokonaissato voi jäädä noin 25 % edellisvuotta pienemmäksi eli 71 miljoonaan kiloon.
Sokerijuurikkaalla vähenevät sekä hehtaarisato että kokonaissato
Juurikkaan viljelyalan supistuminen sekä viime vuotta heikompi hehtaarisatoennuste pudottavat sokerijuurikkaan sato-odotuksen noin 480 miljoonaan kiloon, mikä merkitsisi vähennystä viime vuoden satoon lähes 30 %.
Satoarviot perustuvat paikallisten ProAgria Maaseutukeskusten asiantuntijoiden omilta alueiltaan antamaan arvioon, joka kuvaa tilannetta elokuun 25. päivänä. Kuntakohtaisten arvioiden pohjana ovat silmämääräiset havainnot sekä paikallinen asiantuntemus. Viljelykasvien pinta-alat perustuvat viljelijöiden tukihakemuksissa ilmoittamiin tietoihin, joista 22.7.2008 mennessä oli tallennettu lähes kaikki.
Lisätietoja
Aktuaari Jaana Kyyrä, puh. 020 77 21292
Tutkija Mirva Kokkinen, puh. 020 77 21371
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@mmmtike.fi