Maailman ruokapäivän teemana ruokaturva

8.10.2008 MMM

Vihanneksia

Torstaina 16.10. vietettävän maailman ruokapäivän teemaksi on tänä vuonna valittu ilmastonmuutoksen ja bioenergian tuomat haasteet ruoantuotannolle ja ruokaturvalle.

Maailman ruokapäivä on tänä vuonna entistä ajankohtaisempi, sillä ruoan hinnat ovat maailmanlaajuisesti nousseet ja aliravittujen ihmisten määrä on kasvanut. Ruokapäivän avulla nostetaan ihmisten tietoisuuteen ilmastonmuutoksen vaikutuksia ruoantuotantoon. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAOn mukaan ilmastonmuutos lisää erityisesti maailman köyhien maiden ongelmia ruoantuotannossa, ja kuilun rikkaiden ja köyhien maiden välillä pelätään kasvavan.

Maailman ruokapäivänä tuodaan esille myös bioenergian tuotannon vaikutuksia ruoantuotantoon. Bioenergian käytöllä voidaan lieventää ilmastonmuutosta, joten bioenergian tuotanto on lisääntynyt vauhdilla eri puolilla maailmaa viime vuosina. FAO on huolissaan siitä, että kohonneet ruoan hinnat aiheuttavat suurimman riskin ruokaturvaan sellaisilla alueilla, joilla bioenergian tuotantoon käytetään maaperää ja vettä, joita muuten käytettäisiin ruoantuotantoon.

Maailman ruokapäivänä maa- ja metsätalousministeriö ja Stakes järjestävät seminaarin, jossa pohditaan ruoan hinnan nousun seurauksia ja merkitystä maailmalla ja Suomessa. Seminaarissa kuullaan muun muassa mielenkiintoisia esityksiä globalisaation ja ilmastonmuutoksen vaikutuksista ruoantuotantoon. Lisäksi pohditaan sitä, miten ruoan hinnan nousu näkyy Suomessa ja tarvitaanko ruokapankkeja.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
ylitarkastaja Anna Santala, p. (09) 1605 3129, 040 827 4007

Sivun alkuun