Eläinten hyvinvoinnin tuen valvonnat ajankohtaisia

27.11.2008 Mavi

Porsaat

Eläinten hyvinvoinnin tuen valvonnat alkoivat 25.11.2008 ja ne jatkuvat ensimmäisenä sitoumusvuonna aina 30.4.2009 saakka. TE-keskusten tarkastajat tekevät valvonnat.

Ennen valvontojen alkamista viljelijöiden on hyvä tarkistaa, että nauta- ja sikarekisterin ilmoitukset ovat ajan tasalla ja että tilalla on noudatettu tuen pohjalainsäädäntönä olevien täydentävien ehtojen vaatimuksia. Tilan tulee eläinten hyvinvoinnin tuen osalta erityisesti huomioida täydentävien ehtojen merkinnän ja rekisteröinnin sekä eläinten hyvinvoinnin vaatimukset.

Tuen ehtojen noudattaminen

Eläinten hyvinvoinnin tuen vaatimukset jakautuvat ilmoitetun eläinmäärän oikeellisuuteen sekä perus- että lisäehtoihin. Kukin tila on voinut valita itselleen korkeintaan kaksi lisäehtoa. Noudatettavia perusehtoja on kuusi. Perusehtojen terveydenhuoltosopimuksen olemassaolo, vaaditut terveydenhuoltokäynnit sekä terveydenhuoltosuunnitelman olemassaolo valvotaan sillä periaatteella, että ne joko ovat kunnossa tilalla tai eivät ole.

Lisäehtojen noudattaminen arvioidaan samalla periaatteella. Pienistä rikkomuksista tilalle annetaan huomautus, kuten perusehtojenkin valvonnassa. Lisäksi lisäehtojen noudattamisen osalta sallitaan pieniä lievennyksiä, kuten esimerkiksi emolehmätilat voivat siirtää vasikat erilliskarsinaan muutaman viikon yli kuuden kuukauden ikäisinä tai neljän kuukauden ikäisinä.

Tilatason tautisuojaus, eläinten ruokinta ja hoito sekä varautuminen toimintahäiriöihin tilalla arvioidaan valvonnassa ehdon kokonaan noudattamatta jättämisenä sekä osittaisina puutteina. Ehdon osittaiset puutteet arvioidaan erityisesti niiden vakavuuden, laajuuden ja jatkuvuuden perusteella. Mikäli tilalla ei esimerkiksi ole noudatettu eläinten ruokinnan ja hoidon vaatimuksia, perusehdon tuesta vähennetään vähintään 5 % ja se voidaan evätä kokonaan.

Erityisen tärkeää on huolehtia siitä, että eläimillä on jatkuvasti saatavilla hyvälaatuista juomavettä sekä kunnolliset ruokintasuunnitelmat. Vedenvirtauksen mittauksesta tulee myös muistaa huolehtia. Hyvälaatuinen vesi tarkoittaa valvonnassa ihmisille juomakelpoista vettä.

Eläinten hyvinvoinnin tuen kannalta tilaa hoitava eläinlääkäri on tärkeässä asemassa. Tuen ehtojen noudattamisen onnistumisen kannalta onkin tärkeää, että valvojat ja eläinlääkäri voivat tehdä yhteistyötä. Perusperiaate valvonnassa kuitenkin on se, että tilaa ei saa rangaista eläinlääkärin vahingossa tekemien virheiden osalta.

Eläinten hyvinvoinnin tuki oli haettavissa ensimmäistä kertaa kevään 2008 viljelijätukihaussa. Tuki on osa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa vuosille 2007–2013. Tuen tavoitteena on eläinten hyvinvoinnin edistämisen kautta lisäksi parantaa tuotteiden laatua ja tuotannon taloudellista tulosta.

Lisätietoja Maaseutuvirastosta:
Valvonta
Ylitarkastaja Sari Lahti, puh. 020 7725 732, etunimi.sukunimi@mavi.fi
Yksikön johtaja Jukka Pekonniemi, puh. 020 7725 694, etunimi.sukunimi@mavi.fi
Tuen sitoumusehdot
Ylitarkastaja Maija Kyrö, puh. 020 7725 664, etunimi.sukunimi@mavi.fi

Sivun alkuun