Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman (Sre) tämän vuoden pääteema on yhdessä syöminen. Ohjelman monipuolisilla toimilla vaikutetaan siihen, että yhdessä syöminen niin kotona, työpaikoilla, ravintoloissa kuin kouluissakin lisääntyy. Syömiseen ja ruoan tekemiseen kehotetaan antamaan aikaa. Yhteinen ateria on hyvän arjen perusta ja hyvä ruoka juhlan kohokohta.
Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma (Sre) on laajin Suomessa toteutettu ruoan arvostuksen lisäämiseen tähtäävä yhteishanke. Siinä on mukana seitsemän ministeriötä, ruokaketjun toimijat ja alan edistämisorganisaatioita. Kolme vuotta (2008-2011) kestävän ohjelman kohderyhminä ovat lapset, nuoret sekä perheet ja ruoka-asioista päättävät tahot.
Sre luo synergiaa
- Yhdistämme tällä alueella toimivien lukuisten tahojen voimia ja yhteisiä viestejä ruokakulttuurin vahvistamiseksi. Luomme synergiaa ja saamme parempia tuloksia. Esimerkiksi viime syksynä toteutetussa ”kouluruokavaalit.fi” -hankkeessa oli mukana 3 ministeriötä ja yli 20 organisaatiota. Nostimme kouluruoan laadun kuntavaaliteemaksi. Kouluruokayhteistyö jatkuu myös tämän vuoden yhteishankkeissa, ohjelman pääsihteeri Marja Innanen sanoo.
Lisää yhteistä aikaa ruokapöytään
Ruoan maittavuuden vaaliminen, kestävä kehityksen arvot ja yhdessä syöminen ilo ovat tärkeitä teemoja koko ohjelmakauden ajan. OECD-maista Suomessa perheet syövät vähiten yhdessä. Stakesin kouluterveyskyselyn mukaan noin puolet yläkoululaisista ei syö yhtä aikaa perheen kanssa.
- On huolestuttavaa että meillä ei anneta yhdessä syömiselle aikaa. Jotta ruoan tekeminen ja syöminen saadaan nousemaan sille kuuluvaan arvoonsa, tuomme eri tavoin esiin yhdessä syömisen iloa ja nautintoa, mutta myös sen merkitystä terveyteen ja hyvinvointiin, Innanen linjaa. Yhteistyötä asian puolesta tehdään mm. Marttojen, Finfood – Suomen Ruokatiedon, Kotitalousopettajien Liiton ja Ruoka-Suomi -teemaryhmän kanssa. Teema on yhteinen myös Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman ja Terveyden edistämisen politiikkaohjelman kanssa.
110-vuotisjuhlavuottaan viettävät Martat ovat tärkeitä ruokakulttuurin puolestapuhujia. He myös kurssittavat kokkaamaan yhdessä. Martoilla on perusruokakursseja niin perheille, lapsille kuin nuorillekin.16 piirissä toteutettavat kurssit ovat kaikkien ulottuvilla. Martat korostavat, että perusruoan tekeminen - ruoanvalmistus ja leipominen, ovat suomalaisten peruskansalaistaitoja. Nämä taidot ovat osa arjen ja elämän hallintaa.
- Me korostamme perusruoan tekemisen taitoa, jotta ihmiset lisäävät yhdessä syömistä ja yhdessä tekemistä niin arjessa kuin juhlassakin, kertoo Marttojen toiminnanjohtaja Merja Merasto.
Puhemiehet ohjelman kasvoina
Ohjelmassa on mukana viisi puhemiestä. Kuudetta puhemiestä etsitään parhaillaan. Puhemiehet kulkevat omissa sidosryhmissään suomalaisen ruokakulttuurin asialla. Kirjailija Kaari Utrio tuo ruokakulttuuriin historiallista ulottuvuutta, Isä Mitro on tunnettu ruoan mielihyvää korostavista puheistaan. Kuortaneen Urheiluopiston valmennuskeskuksen johtaja Tapio Korjus on terveellisen ruoan asialla ja hyvästä ruoasta pitävä raptähti Elastinen tartuttaa ruokainnostusta nuoriin. Puhemies Jaakko Nuutila edistää ruokakulttuuria työkseen mm. puhumalla, kirjoittamalla ja opettamalla.
Hyvät opit käyttöön
Ohjelmalla on vahvat taustajoukot, jotka yhdessä saavat aikaan sen, että hyvät asiat saadaan puheista käytännön toimiksi. Lähi- ja luomuruoan käyttöä julkisissa ammattikeittiöissä parannetaan, elintarvikealan kansainvälistymistä ja suomalaisten ruokaosaamista ja ylpeyttä omasta ruokakulttuurista lisätään. Ruokaa ja ruoan tekijöitä arvostetaan.
Lisätietoa:
Marja Innanen, pääsihteeri, p. 040 777 5582, etunimi.sukunimi@mmm.fi
www.sre.fi