Metsien kulttuurijäänteet halutaan turvata nykyistä paremmin. Suomalais-virolaisessa yhteistyöhankkeessa kartoitetaan menneiden sukupolvien metsänkäytöstä jääneitä jälkiä. Samalla tehostetaan tiedonkulkua ja kehitetään metsäkulttuurin huomioon ottavia metsänuudistamistapoja. Näin halutaan herättää metsänomistajien kiinnostus metsien aineettomiin arvoihin.
Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio käynnistää yhdessä Työtehoseuran (TTS) ja Viron metsätalouskeskuksen (RMK) kanssa kolmivuotisen projektin metsien kulttuurijäänteiden edistämiseksi ja säilyttämiseksi. Forest heritage developer -projektin osarahoittaa EU:n Central Baltic Interreg-ohjelma. Työ jatkaa Tapion ja RMK:n onnistunutta 2005 alkanutta metsäkulttuurialan yhteistyötä.
- Metsänomistuksessa taloudellisten arvojen rinnalle ovat nousseet aineettomat arvot.
Näitä tehdään hankkeessa näkyviksi kartoittamalla jälkiä menneiden sukupolvien metsänkäytöstä, kuten tervahautoja tai puun uittamisen rakennelmia. Parhaassa tapauksessa onnistumme herättämään uinuvissa metsänomistajissa laajemmankin kiinnostuksen omaan metsään, sanoo metsäneuvonnan asiantuntija Airi Matila Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiosta.
- Metsäkulttuurikohteiden tuntemus tuo esille metsiemme pitkän ja monipuolisen käytön historian ja osoittaa, että metsiemme tuleva käyttö perustuu pitkään kulttuuriseen jatkumoon.
Tapio rakentaa projektissa verkostoja alan eri toimijoiden, kuten metsänomistajien, kulttuurialan, maaseutuyrittäjien ja metsäorganisaatioiden, välille. Yhteistyössä edistetään tiedonkulkua metsien kulttuuriperinnöstä. Projekti laatii metsäkulttuurin huomioon ottavia metsänuudistamisen vaihtoehtoja ja taloudellisia laskelmia metsänomistajan päätöksenteon tueksi. Suositukset kohdistuvat eteläiseen Suomeen.
TTS Tutkimuksen, Työtehoseuran, metsätutkimus on pitkään suuntautunut omatoimiseen ja pienimittakaavaiseen metsätyöhön.
- Palvelemme hankkeessa edelleen yksittäisen metsänomistajan tarpeita, mutta samalla avaamme uuden näkökulman metsän omistamiseen ja hyödyntämiseen. Käynnistyvä hanke on jälleen yksi osoitus Tapion ja TTS:n toimivasta yhteistyöstä. Hanke palvelee myös TTS:n kansainvälistymistä, sillä teemme tiivistä yhteistyötä virolaisten alan asiantuntijoiden kanssa, kertoo projektia TTS:ssä johtava Pertti Hourunranta.
Lisätietoa antavat:
Airi Matila, metsäneuvonnan asiantuntija, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, puh. 020 772 9058, airi.matila(a)tapio.fi.
Maria Lindén, ruotsinkielinen tiedotus Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, puh. 020 772 9192, maria.linden(a)tapio.fi.
Pertti Hourunranta, tutkija, Työtehoseura puh. 044 7143 678, pertti.hourunranta(a)tts.fi.