Euroopan maatalous -valokuvanäyttely saapui Suomeen

Lasipalatsin aukiolla avautui tänään kaikkien aikojen kattavin eurooppalaista maataloutta esittelevä valokuvanäyttely. Kyseessä on maailman arvostetuimpiin lehtikuvaajiin kuuluvan brittikuvaaja Tom Stoddardin näkemys modernista eurooppalaisesta maataloudesta.

Näyttely esittelee niin maatalouden menneisyyttä, nykypäivää kuin sen tulevaisuuttakin. Kuvat käsittelevät maatalouteen liittyviä asioita laidasta laitaan - eläimiä, viljelykasveja, ympäristöä sekä myös maaseudulla työtään tekeviä ihmisiä. Stoddardin tarkoituksena on ollut kertoa niiden miesten ja naisten tarina, jotka tuottavat ruokaa lähes 500 miljoonalle eurooppalaiselle.

Valtiovallan tervehdyksen valokuvanäyttelyn avajaisiin toi maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila. Anttila uskoo näyttelyn lisäävän vuoropuhelua maataloudesta. "Mielestäni on osuvaa, että juuri EU-vaalien alla meillä kaikilla on mahdollisuus tutustua näiden kuvien kautta eurooppalaiseen maatalouteen, sillä näyttelyssä on kuvia kaikista EU:n jäsenmaista", Anttila sanoi.

Anttilan mukaan valokuvat herättävät meidät ajattelemaan ruuan tuotantotapoja, alkuperää ja luonnonvarojen käyttöä laajemmassa mittakaavassa, koko Euroopan alueella. "Useat globaalit trendit vahvistavat maaseudun merkitystä. Maailmassa ennustetaan olevan runsaat runsaat 9 miljardia ihmistä vuoteen 2050 mennessä. Tästä johtuen ruuasta, puhtaasta vedestä ja energiasta on tulossa niukkuutta."

Anttila korosti, ettei ole yhdentekevää, miten ja missä ruoka on tuotettu. Toimiva ja turvallinen ruokaketju on kansakunnan tärkein henkivakuutus alati muuttuvassa maailmassa. Suomessa ruuan matka pellolta pöytään pystytään jäljittämään.

Näyttelyssä esillä olevat kuvat ovat hyvin ilmaisuvoimaisia. Ne ovat samalla sekä vaikuttavia että koskettavia ja Stoddardin mukaan toivottavasti myös rohkaisevia. Näyttelyä voidaankin pitää kertomuksena vaikeuksien voittamisesta, kekseliäisyydestä, yhteistyöstä sekä kunnioituksesta maata ja eläimiä kohtaan. Se on kuvaus modernista eurooppalaisesta maataloudesta - sen menneisyydestä ja nykypäivästä sekä ennen kaikkea tulevaisuudesta.

Euroopan maatalous -valokuvanäyttely on EU:n maataloustuottajien ja -osuuskuntien etujärjestöjen, Copan ja Cogecan, yhteinen hanke. Nämä eurooppalaisen maatalouden tärkeimmät kattojärjestöt juhlistavat näyttelyllä 50-vuotista taivaltaan.

Näyttely on avoinna kahden viikon ajan 3.-16.6.2009 Lasipalatsin aukiolla, MTK:n toimistoa vastapäätä (Simonkatu 6, Helsinki).

Sivun alkuun