Öljykasvien kasvitaudit kartoitetaan – satotasot nousuun

Rypsipelto, maatalo

5.8.2009 MTT

Elokuun alussa käynnistyi kolmevuotisen Rypsinoste-projektin viimeinen kasvitautikartoitus. Projektissa etsitään keinoja öljykasvien satotasojen nostamiseksi. Tavoitteena on nostaa hehtaarisadot 2000 kiloon, kun esimerkiksi rypsiä saadaan nykyisin keskimäärin 1300 kiloa hehtaarilta.

Tutkimus kattaa Etelä- ja Länsi-Suomen, jotka ovat öljykasvien päätuotantoalueita. MTT:n tutkijat aloittavat näytteenoton Forssan seudun pelloilta, käyvät läpi Varsinais-Suomen sekä Uudenmaan ja jatkavat aina Seinäjoen ja Vaasan seudulle saakka. Näytteet haetaan vuosittain samoilta tiloilta, joten viljelijöille toimintatapa on tuttu. MTT:n lisäksi kartoitusta tekevät Satafood Kehittämisyhdistys ry ja Suomen Rehu Oy.

Taudit ja rakenteet tutkitaan

Jokaiselta 160 peltolohkolta otetaan satunnaisesti noin kaksisataa kasvia, jotka toimitetaan MTT Jokioisille tutkittavaksi. – Edessä on melkoinen urakka, sillä vuoden aikana tutkitaan noin 30 000 kasvia, joista jokainen käy läpi versotautien, juuritautien ja juurten rakenteen tutkimisen, kertoo tutkija Pauliina Laitinen.

– Lisäksi noin 70 viljelijää on laittanut öljykasvien taimivaiheen jälkeen pelloilleen keltaisia liimapyydyksiä, joilla voidaan tarkkailla tuhohyönteisten esiintymistä. Satotietoihin päästään kiinni myöhemmin syksyllä, kun lohkon viljelymenetelmiä ja -historiaa kysytään viljelijöiltä.

Pahkahome ja möhöjuuri kuriin

Öljykasveilla ongelmia aiheuttavat monet tuholaiset ja taudit. Jos kasvusto selviää alkukesän kirppa- ja rapsikuoriaishyökkäyksistä, loppukesästä sadon voi viedä jokin kasvitauti. Onneksi tauteja ja tuholaisia voidaan torjua ruiskutuksin.

– Varsinkin pahkahomeen torjuntaruiskutuksen oikea ajoitus on tärkeää. Ruiskutus tehdään täyden kukinnan aikaan, kun ensimmäiset terälehdet jo putoavat, neuvoo vanhempi tutkija Asko Hannukkala. – Oikein ajoitettu pahkahometorjunta voi lisätä hehtaarisatoa parista sadasta kilosta jopa tuhanteen kiloon. Pitkään jatkunut kosteus ennen täyskukintaa on varma merkki pahkahomeen torjuntatarpeesta.

Pahkahomeen lisäksi näytteissä on ollut muun muassa lehti-, kalkki- ja harmaahometta, mustalaikkua, tyvilaikkua ja mustia juuria. Lisäksi reilussa neljäsosassa viime vuoden näytteistä oli möhöjuurta, joka tuhoaa kasvin juuret. – Onneksi möhöjuurta oli pääasiassa vähän ja vain muutamassa näytteessä oikein ongelmaksi asti. Jos öljykasveja viljellään useammin kuin neljän vuoden välein, voi möhöjuuresta tulla paha ongelma, Hannukkala sanoo.

Tutkimuksessa onkin havaittu, että viljelijät ovat huolehtineet viljelykierrosta hyvin. Viljelykierto auttaa myös muiden kasvitautien hallinnassa.

Lisätietoja:
Vanhempi tutkija Asko Hannukkala, MTT, puh, 040 700 0606, asko.hannukkala@mtt.fi
Tutkija Pauliina Laitinen (näytteidenotto pellolta), MTT, puh 040 768 8115, pauliina.laitinen@mtt.fi

Sivun alkuun