Sepelkyyhkyn metsästys alkaa maanantaina 10.8. ja aloittaa jälleen metsästyskauden. Lähes koko maahan viimeisten 40 vuoden aikana levinnyt sepelkyyhky on useiden metsästäjien mielestä mielenkiintoinen metsästyskohde. Kyyhkykanta on runsas ja kestää hyvin verotusta. Saalismäärät ovat sepelkyyhkyn levittäytymisen myötä nousseet vuosien saatossa, ja nykyään saaliit ovat 170 000 linnun luokkaa.
Sepelkyyhkyt ovat normaalisti loppukesällä metsissä syömässä mustikoita, joita on tänä kesänä ollut paikoitellen hyvin runsaasti. Viljojen ja esimerkiksi sepelkyyhkyn mieluisimman ravintokohteen eli herneen hieman normaalia myöhäisempi kypsyminen pitää linnut vielä hajallaan. Peltoalueille lintuja siirtyy monin paikoin vasta metsästyksen aloituksen jälkeen, joten metsästyksen avauksesta voi tulla monin paikoin varsin hiljainen. Monilla alueilla metsästys kannattaakin aloittaa vasta viikonloppuna, mutta innokkaimmat hakeutuvat peltojen laidoille jo avajaispäivänä.
Metsästäjän on muistettava, että pellolla, jolta sato on korjaamatta, ei ilman viljelijän lupaa saa liikkua, ja muun muassa siksi noutavan koiran käyttö on suositeltavaa.
Lisätietoja:
viestintäpäällikkö Klaus Ekman, p. (09) 2727 8116;
erikoissuunnittelija Marko Svensberg, p. (09) 2727 8117