MTT:n kehittämä sakolukuennuste löytyy nyt netistä

19.8.2009 MTT

MTT:n sakolukuennuste kertoo valitun tähkälletulopäivän ja lajikeryhmän mukaisen ennusteen kevätvehnän sakoluvusta. Ensimmäiset ennusteet piirtyvät jo kartalle, ja ne täydentyvät päivä päivältä vehnäkasvustojen alkaessa tuleentua.

Uusi sakolukuennuste auttaa viljelijää ajoittamaan vehnänpuinnin niin, että puintikosteus on alhainen, mutta sakoluku on vielä korkealla. Lisäksi palvelu hyödyttää niin neuvontaa, viljateollisuutta kuin viljakauppaakin.

Ennustepalvelu kattaa nyt koko vehnäntuotantoalueen, kun tähän asti MTT on tehnyt mittauksia vain kolmella paikkakunnalla. Itse asiassa ennusteet pätevät laajemminkin.
- Nyt voidaan ennustaa sakolukua myös alueilla, jossa viljely on vielä vähäistä ja arvioida tältä kantilta viljelypotentiaalia, kertoo professori Pirjo Peltonen-Sainio MTT:stä.

Sakolukuennuste löytyy osoitteesta www.mtt.fi/sakoluvut, josta on edelleen saatavissa myös mittauksiin perustuvat sakolukutiedot Piikkiöstä, Vihdistä ja Ylistarosta. Tämän kesän ennuste on testikäytössä, ja sitä kehitetään palautteiden perusteella.

Pohjana tilastolliset mallit ja sääennuste

Ennusteet perustuvat tilastollisiin malleihin, joiden aineisto on peräisin MTT:n ja Boreal Kasvinjalostus Oy:n kokeista vuosilta 1998 - 2007. Mallit käyttävät lähtötietoina Ilmatieteen laitoksen 10 × 10 kilometrin hilalle laskemaa päivittäistä tietoa lämpötilasta, kosteudesta ja sateesta. Ennustemallin ansiosta MTT:n henkilökunnan tarvitsee tehdä vähemmän rutiininomaisia mittauksia.

Sakolukuennuste on saatavissa ennustetusta dormanssin eli itämislevon murtumispäivästä eteenpäin. Dormanssin murtumishetken sakoluku ennustetaan käyttäen tähkälletulon ja tuleentumisen välisen ajanjakson säätietoja. Dormanssin murtumisen jälkeinen sakoluvun asteittainen lasku ennustetaan käyttäen päivittäistä säätietoa.

Lisäksi palvelu ennakoi mahdollista sakoluvun romahdusta kolmessa eri tulevaisuuden sateisuusvaihtoehdossa. Sääskenaario A kuvaa ajankohtaan nähden kosteaa ja runsassateista ajanjaksoa, skenaario B kuvaa sateisuudeltaan tyypillistä ajanjaksoa ja skenaario C kuvaa kuivaa ja vähäsateista ajanjaksoa.

Sakolukuennustetta on MTT:n ja Boreal Kavinjalostus Oy:n lisäksi ollut tuottamassa Vilja-alan yhteistyöryhmä VYR.

Lisätietoja: professori Pirjo Peltonen-Sainio, MTT, puh. (03) 4188 2451, 040 522 1956, etunimi.sukunimi@mtt.fi

Sakolukuennusteeseen

Sivun alkuun