Tasavallan presidentti vahvisti 20. marraskuuta 2009 valtion uutta aluehallintoa koskevan lainsäädännön. Valtioneuvosto antoi samana päivänä uusia aluehallintovirastoja sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia koskevat asetukset. Asetuksissa säädetään viranomaisten nimistä, toimialueista ja toimipaikoista, organisoinnista ja tehtäväjaosta, erikoistumisyksiköistä, tukitehtävien järjestämisestä sekä strategisesta ja toiminnallisesta ohjauksesta.
Itsenäisyyden ajan suurin aluehallintouudistus kokoaa valtion aluehallinnon tehtävät kahdelle uudelle monialaiselle viranomaiselle: aluehallintovirastoille (AVI) ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille (ELY). Aluehallintovirastoja tulee kuusi ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia 15. Uudet viranomaiset vastaavat vuoden vaihteen jälkeen niistä tehtävistä, jotka nyt kuuluvat lääninhallituksille, TE-keskuksille, alueellisille ympäristökeskuksille, ympäristölupavirastoille, tiepiireille ja työsuojelupiirien työsuojelutoimistoille. Näiden virastojen henkilöstö, tehtävät ja vireillä olevat asiat siirtyvät uusiin viranomaisiin.
Hallitusohjelmaan sisältyvän uudistuksen tavoitteena on kansalais- ja asiakaslähtöinen, tehokkaasti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto. Yhteistyö toimijoiden välillä tiivistyy ja asiointi helpottuu, kun aiemmin usean viranomaisen hoitamat tehtävät kootaan kahteen viranomaiseen. Uudistuksessa kehitetään myös viranomaisten sähköisiä palveluja.
Uudistus vahvistaa maakunnan liittojen asemaa alueiden kehittäjänä. Tätä koskevat säännökset sisältyvät hallituksen esitykseen laiksi alueiden kehittämisestä, joka on eduskunnan käsiteltävänä.
Aluehallintovirastot
Aluehallintovirastot edistävät alueellista yhdenvertaisuutta hoitamalla lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueilla. Virastoissa työskentelee 1.1.2010 noin 1 350 henkilöä. Aluehallintovirastojen tehtäviä ovat mm:
- sosiaali- ja terveydenhuolto, ympäristöterveydenhuolto sekä ympäristönsuojelu- ja vesilainsäädännön alaan kuuluvat lupa- ja muut hakemusasiat
- koulutus- ja muu sivistystoimi sekä kuluttaja- ja kilpailuhallinto
oikeusturvan edistäminen ja toteuttaminenja peruspalvelujen alueellisen saatavuuden arviointi
- työsuojelun valvonta ja kehittäminen
- maistraattien ohjaus, valvonta ja kehittäminen
pelastustoimi ja poliisitoimen alueellinen viranomaisyhteistyö.
Aluehallintovirastojen viisi vastuualuetta ovat peruspalvelut, oikeusturva ja luvat; työsuojelu; ympäristöluvat; pelastustoimi ja varautuminen sekä poliisi.
Aluehallintovirastot ovat Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Itä-Suomen aluehallintovirasto, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto sekä Lapin aluehallintovirasto. Ahvenanmaalla toimii Ahvenanmaan valtionvirasto.
Aluehallintovirastot kuuluvat valtiovarainministeriön hallinnonalaan. Aluehallintovirastoja ohjaavat lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö, opetusministeriö, oikeusministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, sisäasiainministeriö sekä ympäristöministeriö.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset hoitavat valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. Keskuksissa työskentelee 1.1.2010 noin 4 300 henkilöä.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten tehtäviä ovat muun muassa:
- yritysten neuvonta-, rahoitus- ja kehittämispalvelut, työllisyysperusteiset tuet ja työvoimakoulutus, maatila- ja kalatalousasiat, maahanmuuttoasiat ja EU:n rakennerahastohankkeet
- ympäristönsuojelu, alueiden käytön ja rakentamisen ohjaus, luonnonsuojelu, ympäristön tilan seuranta, vesivarojen käyttö ja hoito
- maanteiden kunnossapito, tiehankkeet, liikenteen lupa-asiat, liikenneturvallisuus, joukkoliikenne ja saaristoliikenne
ammatillinen koulutus, kirjasto-, liikunta-, opetus- ja nuorisotoimen tehtävät.
- Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset ohjaavat ja valvovat työ- ja elinkeinotoimistojen toimintaa. Lisäksi ne valvovat yleistä etua ympäristö- ja vesiasioissa.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten vastuualueet ovat elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri -vastuualue, liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualue sekä ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualue. Keskukset ovat tehtäviltään keskenään hieman erilaisia ja ne ovat osittain erikoistuneet joihinkin tehtäviin. Jokaisella alueella tehtävät kuitenkin hoituvat tasapuolisesti, sillä keskukset hoitavat monia tehtäviä toistensa puolesta.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten yleishallinnollisesta ohjauksesta vastaa työ- ja elinkeinoministeriö. Keskuksia ohjaavat lisäksi sisäasiainministeriö, opetusministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö sekä tuleva uusi Liikennevirasto.
Johtajat valitaan joulukuussa
Aluehallintovirastojen johtoon tulevien ylijohtajien virat tulevat julkiseen hakuun välittömästi. Saman tien haettaviksi tulevat myös kaikki elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten vastuualueiden johtajien virat viiden vuoden määräajaksi.
Valtioneuvosto antaa eduskunnalle selonteon aluehallinnon uudistuksen toimeenpanosta ja toteutumisesta vuoden 2012 loppuun mennessä.
Eduskunnassa on edelleen käsiteltävänä aluehallintoviranomaisten tehtäviä sivuavia lakeja koskeva muutosesitys, joka koskee yhteensä 215 lakia ja niissä noin 1 200 säännöstä.
Lisätiedot:
Valtiosihteeri Mika Rossi, valtiovarainministeriö, p. (09) 160 33048
Ylijohtaja Silja Hiironniemi, valtiovarainministeriö, p. (09) 160 33250
Lainsäädäntöneuvos Ilkka Turunen, valtiovarainministeriö, p. (09) 160 32242
Teollisuusneuvos Marja-Riitta Pihlman, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 010 60 49208
Hallitusneuvos Matti Ilonen, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 010 60 49003