Maailman maatalousmarkkinat murroksessa
Maataloustuotteiden hinnat ovat olleet maailmanmarkkinoilla nousussa vuoden 2006 lopusta lähtien. Tilanteen taustalla on sekä satunnaisia että rakenteellisia syitä. Poikkeuksellisten sääolojen aiheuttamat heikot sadot monilla tärkeillä maataloustuotantoalueilla selittävät suuren osan hinnannousun äkillisyydestä ja suuruudesta. Ilmiössä on kuitenkin viitteitä myös pysyvistä muutoksista.
Vuosikausia markkinoita painaneesta ylitarjonnasta ja polkumyynnistä ollaan siirtymässä paitsi nouseviin hintoihin niin myös yhä suurempiin hintavaihteluihin. Etenkin Aasian jättiläisten, Kiinan ja Intian, talouskasvu lisää ostovoimaa, joka kohdistuu voimakkaasti elintarvikkeisiin. Lisäksi hintaa ja hintaodotuksia nostaa viljan kysynnän kasvu biopolttoaineiden raaka-aineeksi.
Tiedot käyvät ilmi MTT Taloustutkimuksen Suomen maatalous ja maaseutuelinkeinot 2008 -vuosikatsauksesta, joka kertoo maatalous- ja elintarvikemarkkinoiden tärkeimmät ajankohtaiset tapahtumat. Tietopaketti luo läpileikkauksen edellisvuoden tapahtumiin, seuraa viimeaikaisia trendejä ja luotaa tulevaa. Erityisteemoina katsauksessa käsitellään muun muassa Suomen asemaa Venäjän elintarvikemarkkinoilla, Itämeren ravinnekuormituksen vähentämismahdollisuuksia ja maatalousympäristöjen monimuotoisuutta.
Maailman viljavarastot alhaalla
Viljaa on jo useana peräkkäisenä vuonna kulutettu enemmän kuin sitä on tuotettu. Tällä vuosikymmenellä viljaa on jäänyt varastoitavaksi vain vuonna 2004. Tästä syystä maailman viljavarastot ovat alentuneet ennätyksellisen alhaalle ja ne riittäisivät maailman kulutukseen enää alle kahdeksi kuukaudeksi.
Rakettimaisen hinnannousun ennakoidaan tosin vähentävän jonkin verran viljan kulutusta maailmalla. Viljaa korvataan mahdollisuuksien mukaan halvemmilla raaka-aineilla. Lisäksi noussut hinta lisännee tulevalla satokaudella viljan kylvöalaa ja tarjontaa maailmanmarkkinoilla, mikä tasapainottaa tilannetta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ennakoidaan vehnän kylvöalan nousevan tänä vuonna yli viisi prosenttia. Myös EU-alueella odotetaan erityisesti vehnän ja mallasohran viljelyn lisääntyvän. Lisäksi kesantovelvoitteen poistaminen kasvattaa EU:n viljasatoa runsaalla prosentilla.
Tuottajahinnat nousseet myös Suomessa
Maailmanmarkkinoiden hintamuutokset ovat heijastuneet myös Suomeen. Yleensä varsin vakaasti käyvä viljakauppa yltyi syksyn 2007 aikana poikkeuksellisen kiihkeäksi. Edellisvuodesta viljan hinnat nousivat 50 - 75 prosenttia. Viljasta on silti maksettu Suomessa selvästi alempaa hintaa kuin muualla Euroopassa tai Yhdysvalloissa. Alempaa hintatasoa on selitetty Suomen syrjäisen sijainnin ja pitkien etäisyyksien aiheuttamilla korkeilla rahtikustannuksilla ja pienillä volyymeilla.
Elintarvikkeet kallistuvat
Elintarvikkeiden kuluttajahinnat nousivat Suomessa vuoden 2007 aikana 2,1 %. Vuonna 2008 elintarvikkeiden hintojen odotetaan nousevan keskimäärin noin 6 - 8 %. Nostopaineita hintoihin aiheuttavat maatalousraaka-aineiden kallistumisen lisäksi teollisuuden ja kaupan kasvavat työvoima- ja logistiikkakustannukset.
Elintarvikkeet kallistuivat 5 % jo tammikuussa 2008, kun elintarviketeollisuuden ja kaupan uudet sopimukset tulivat voimaan. Teollisuus onnistui siirtämään osan kasvaneista kuluistaan tuotteiden hintoihin. Erityisesti maito- ja leipomotuotteiden hintoihin tuli korotuksia.
Lähde: Niemi, J. & Ahlstedt, J. (toim.) 2008. Suomen maatalous ja maaseutuelinkeinot 2008. MTT Taloustutkimus. 96 sivua.
Lisätietoja:
Professori Jyrki Niemi, puh. (09) 5608 6314 tai 0400 753011 jyrki.niemi@mtt.fi
Tilaukset: Teija Johansson-Laitio, puh. (09) 5608 6307 teija.johansson-laitio@mtt.fi