Kalastuskesä alkaa

19.5.2009 Metsähallitus

kalastus

Suurin osa Metsähallituksen virkistyskalastuskohteista aukeaa kalastajille viimeistään tällä viikolla. Virkistyskalastuskohteet ovat Metsähallituksen erikoisvesiä, joiden kalasto on tavallista arvokkaampaa. Niillä voi kalastaa kohdekohtaisilla virkistyskalastusluvilla.

Kalastajien kesä alkaa jo tällä viikolla, kun moni virkistyskalastuskohde aukeaa kalastukselle. Osa kohteista on auki läpi vuoden ja osa Pohjois-Suomen kohteista aukeaa kesäkuussa, mutta tämän viikon jälkeen valtaosa kohteista on jo auki.

Metsähallitus avaa lähipäivinä seuraavat kohteet:
o Ruunaan kosket, Lieksa 23.5. klo 12
o Änäkäisen saarijärvi, Lieksa 21.5. klo 12
o Peurajärven retkeily- ja kalastusalue, Nurmes 21.5. klo 12
o Syväjärvi, Kuhmo 22.5. klo 18
o Laahtanen, Ristijärvi 23.5. klo 12

Lisäksi toukokuun lopulla ja kesäkuun alussa kalastuskausi alkaa mm. seuraavilla kohteilla:
o Kylmäluoman retkeilyalue, Taivalkoski 30.5. klo 12
o Oulankajoki, Kuusamo/Salla, 1.6.
o Livojoki, Posio/Pudasjärvi, 1.6.
o Vasaköngäs, Savukoski, 1.6.

Kaikkiaan virkistyskalastuskohteita on 54.

Luvan voi hankkia kännykällä

Virkistyskalastuskohteet ovat kalastuspaikkoja, jotka ovat kalastoltaan keskimääräistä arvokkaampia. Kohteissa esiintyy joko luontaisena tai istutettuna arvokkaita lohikalakantoja kuten taimenia, kirjolohia, harjuksia tai siikoja. Kesäisin kohteilla voi kalastaa perholla tai vieheillä. Pääosalle Metsähallituksen kalakohteista voi kalastusluvan hankkia helposti kännykällä.

Virkistyskalastuskohteiden palveluihin on usein panostettu. Niistä löytyy esimerkiksi tulipaikkoja, laavuja, riippusiltoja, pitkospuita, polkuja ja laitureita. Osa kohteista on tarkoituksella säilytetty erämaisina.

Noudatetaan lupaehtoja

Metsähallitus muistuttaa virkistyskalastajia noudattamaan kalastusreissuilla lupaehtoja, ja huomioimaan täten myös muut kalastajat ja kalakannat. Tärkeitä lupaehtoja ovat mm. saaliskiintiöt ja alamitat. Samoin tulee huomioida, että pyynnissä olevat vavat on pidettävä käden ulottuvilla. Vapoja ei siis saa jättää ns. ”ootto-ongiksi” pyyntiin rannalle ja poistua esimerkiksi asuntovaunulle ruuan laittoon.

Varaamalla kalapaikan omille ongillesi estät tarpeettomasti muiden kalastusta. Oman onnensa varaan jääneet, pyytävät onget ovat myös kalojen ylössaannin kannalta ongelmallisia. Vartioimattomaan onkeen tarttuva kala katkoo helposti ongen siiman ja kala kuolee myöhemmin koukku kiduksissaan. Noudatetaan siis lupaehtoja ja parannetaan kaikkien kalastajien viihtyvyyttä!

Lisätietoja:
Ylitarkastaja Mika Laakkonen, Vantaa, puh. 040 589 7559
eräsuunnittelija Kari Sarajärvi, Taivalkoski, puh. 0400 296 113

Sivun alkuun