Kansainväliset asiat

Maa- ja metsätalousministeriö on yksi kansainvälisimpiä ministeriöitä. Ministeriön yhteydet sekä kahdenvälisesti että kansainvälisten järjestöjen ja sopimusten kautta ovat laajentuneet merkittävästi viimeisten 15 vuoden aikana. Kansainvälinen yhteistyö ja vaikuttaminen kansainvälisillä foorumeilla ovat tärkeä osa maa- ja metsätalousministeriön työtä.

Maa- ja metsätalousministeriössä kansainvälisiä kysymyksiä käsittelevät kaikki osastot ja lähes kaikki yksiköt. Suomen EU-jäsenyyden myötä ryhdyttiin noudattamaan käytäntöä, jonka mukaan Euroopan unioniin liittyvät asiat eivät ole ministeriön varsinaisia kansainvälisiä asioita, vaan luonteva osa kotimaista politiikkaa. Tuleehan sektorin lainsäädännöstä yli 80 % Euroopan unionista.

Tyypillistä kansainvälistä politiikkaa ovat sen sijaan mm. yhteydet kansainvälisiin järjestöihin, alueellinen yhteistyö sekä ministeriön kahdenväliset suhteet eri maiden kanssa. Näitäkin tehtäviä hoidetaan kaikkialla ministeriössä. Ministeriö myös tukee niin hallinnonalan kuin myös muiden sen toimialalla vaikuttavien tahojen, mm. sidosryhmien ja tutkijoiden, kansainvälistä toimintaa. Ministeriön virkamiesten keskeisenä tehtävänä on tehdä tunnetuksi Suomea ja edistää Suomen tavoitteita kansainvälisissä yhteyksissä.

Maa- ja metsätalousministeriön kansainvälisen toiminnan erityisosaajana ja osastojen tekemän työn tukena on ministeriössä maatalousosaston kansainvälisten asioiden yksikkö sekä metsäosaston kansainvälisen metsäpolitiikan yksikkö. Ministeriön työjärjestyksen mukaan "Maatalousosasto avustaa ministeriön johtoa ja muuta hallintoa kansainvälisissä asioissa ja EU-asioiden koordinoinnissa, sikäli kuin asia ei kuulu osastolle tai erilliselle yksikölle."

Maatalousosaston työjärjestyksessä todetaan edelleen, että "kansainvälisten asioiden yksikön tehtävänä on vastata osaston kansainvälisistä suhteista ja koordinoida osaston ja tarvittaessa koko ministeriön kansainvälistä yhteistyötä yhdessä muiden yksiköiden ja osastojen kanssa."

Maa- ja metsätalousministeriö myöntää tukea alan kansainväliseen toimintaan. Lisätietoja kohdassa muualla palvelussamme.

12.2.2013

Sivun alkuun