Pohjoinen ulottuvuus

Pohjoinen ulottuvuus on osa Euroopan unionin ulkosuhteita ja alueellista yhteistyötä Euroopan unionin pohjoisilla lähialueilla. Pohjoinen ulottuvuus toimii sateenvarjona, joka yhdistää eri yhteistyöaloilla ja -tahoilla tehtävää yhteistyötä. Pohjoisen ulottuvuuden alue pitää sisällään laajan alueen Uralilta Grönlantiin saakka. Yhä enemmän huomiota kiinnitetään kuitenkin Luoteis-Venäjän kehittämiseen. EU:n jäsenvaltioiden ja komission ohella Venäjä, Norja ja Islanti ovat Pohjoisen ulottuvuuden osapuolia.

Marraskuussa 2006 osapuolet hyväksyivät pohjoisen ulottuvuuden uudet asiakirjat. Ne ovat voimassa toistaiseksi. Ympäristö- sekä sosiaali- ja terveyskumppanuuksien toiminta jatkuu mutta toimintaa pyritään laajentamaan myös liikenne-, logistiikka- ja energiasektoreille.


muualla verkossa:
Valtioneuvoston pohjoisen ulottuvuuden sivusto

Euroopan unionin komission pohjoisen ulottuvuuden sivusto

Ulkoasiainministeriön pohjoisen ulottuvuuden sivusto

Sivun alkuun