Maatalouden investointituen kohteet pysyvät entisinä vuonna 2007

13.12.2006 Helsinki

Maa- ja metsätalousministeriö on tänään antanut asetuksen maatilatalouden rakennetukivarojen kohdentamisesta vuonna 2007. Investointituen kohteet ja tuen määrä pysyvät pääasiassa samoina kuin vuonna 2006. Eräitä tarkistuksia kuitenkin tehdään.

Kuolleiden eläinten varastointia varten hankittavien säilöjen ja polttolaitosten 50-60 prosentin investointiavustuksen piiriin otetaan turkistalous sillä alueella, jolla maa- ja metsätalousministeriö on määrännyt turkiseläinten raadot kerättäviksi.

Lämpökeskusten rakentamista koskevaa tukea täsmennetään niin, että pelkästään tai pääasiassa asuinrakennusta palvelevan lämpökeskuksen rakentamista varten voidaan myöntää korkotukilaina, jonka sisältämä korkotuki voi laina-aikana olla yhteensä enintään 20 prosenttia. Sen lisäksi voidaan myöntää 20 prosenttia avustusta, jos lämpökeskuksen tuottamasta lämmöstä olennainen osa tarvitaan maatalouden tuotantorakennuksessa. Jos kaikki lämpö menee tuotannollisiin tarkoituksiin, tuki määräytyy tuotantorakennuksen investointituen mukaan. Tällöin korkotuesta ja avustuksesta koostuva tuki voi nousta enintään 50-70 prosenttiin.

Maatilojen lämpökeskusten tukea koskevaa pykälää täsmennetään myös niin, että vain kasvihuonetta palvelevassa lämpökeskuksessa saa käyttää muuta kuin uusiutuvaa energiaa. Biokaasulaitoksia koskevia investointeja ei voida tukea lämpökeskustuen nojalla. Maa- ja metsätalousministeriön tarkoituksena on valmistella biokaasulaitosten tukemista vuoden 2007 aikana niin, että tukeminen voitaisiin aloittaa viimeistään vuoden 2008 alusta.

Lypsykarjanavetoiden rakentamistukea voidaan myöntää vain sille osalle tukikelpoisista kustannuksista, jolta osin hakija täyttää asetetun maitokiintiövaatimuksen. Vuonna 2007 kiintiövaatimus lehmäpaikkaa kohti pidetään tämänvuotisessa 8 100 litrassa.

Rahoituskautta 2007-2013 koskevien komission hyväksymien valtiontukisääntöjen mukaan eläinostojen tukea ei enää sallita. Koska jäsenmaille on kuitenkin annettu vuosi siirtymäaikaa, jatkuu jalostusnautojen ja -lampaiden hankinnan tukeminen tänään annetun asetuksen nojalla vuonna 2007 entiseen tapaan niin Etelä- kuin Pohjois-Suomessa.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
ylitarkastaja Hannu Porkola p. (09) 1605 4247
ylitarkastaja Antti Linna p. (09) 1605 2242
maatalousylitarkastaja Kari Ojala, p. (09) 1605 4250

Sivun alkuun