Ympäristötuen lisätoimenpiteisiin muutoksia

15.5.2007 Helsinki

Maatalouden ympäristötuen lisätoimenpiteet muuttuvat komission kanssa käytyjen keskustelujen perusteella. Muutokset koskevat kahta lisätoimenpidettä. Peltojen kasvukunnon parantamista koskeva lisätoimenpide poistuu ja ravinnetaseiden ehtoja muutetaan.

Lisäksi täydentäviin ehtoihin lisätään viljelykierron parantamiseksi ehto, jonka mukaan jokaisella maatilalla on oltava viljelyksessä kaksi kasvilajia tai muuta pellon käyttö- tai hoitomuotoa. Ehto tulee voimaan tämän vuoden syyskesästä lähtien. Se ei koske tiloja, joiden kaikki pellot ovat nurmena.

Muutosten vuoksi viljelijät voivat vaihtaa joustavasti ympäristötuen lisätoimenpiteitä vielä kuluvan alkukesän aikana. Myös lisätoimenpiteen peruminen on mahdollista, kuitenkin niin, että A- ja B-tukialueilla olevilla pelloilla säilyy yksi lisätoimenpide. Kaikille viljelijöille lähetetään asiasta tiedote ja toimintaohjeet. Muuttuneista tukiehdoista sekä asian käytännön toteutuksesta aikatauluineen tiedotetaan mahdollisimman pian.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
ylitarkastaja Sini Wallenius, p. (09) 160 54234
jaostopäälikkö Tiina Malm, p. (09) 160 54220

Sivun alkuun