Pohjoismaiden metsäministerit:

Metsiä käytettävä ilmastomuutosta vastaan

Islanti 20.8.2008

Pohjoismaiden metsäministerit kehottavat lisäämään kestävää biomassatuotantoa metsissä. Metsät ovat väline ilmastomuutoksen hillitsemisessä. Metsänhoitoa on syytä lisätä, jotta puun käyttöä eri muodoissa voidaan kasvattaa ja siten sitoa hiiltä puun käyttöketjuun. Pohjoismaiden on aktiivisesti oltava edelleen kehittämässä kestävän käytön kriteereitä Euroopalle, muun muassa puun käyttöön biopolttoaineena.

Ministerit näkevät, että metsäalalla on yhä aktiivisemmin käytävä ilmastokeskustelua. Ilmaston lämpeneminen on jo tuonut uuden haasteen puiden sopeutumiselle uusiin olosuhteisiin. Taimien ja siementen laadulla on entistä suurempi merkitys, koska puun elinkaari on pitkä.

Ministereiden mukaan tarvitaan yhteispohjoismaista korkeatasoista tutkimusta ja innovaatioita, joilla osallistutaan myös kansainväliseen tutkimustyöhön.

Ministerit näkevät metsillä suuren merkityksen biodiversiteetin turvaamisessa ja eräissä maissa eroosion torjumisessa. Metsätaloudessa paikallisella hyvällä toiminnalla turvataan vesien puhtaus.

Pohjoismaiset ministerit korostavat, että metsillä on suuri merkitys hyvinvoinnille. Elinvoimaista metsätaloutta on kehitettävä edelleen kilpailukyvyn turvaamiseksi Pohjoismaissa.

Islannissa, Selfossissa 19.8. pidettyyn ministerikokoukseen osallistui Suomesta valtiosihteeri Jouni Lind. Julkilausuma löytyy osoitteesta www.norden.org

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
valtiosihteeri Jouni Lind p. 050 521 33 05
ylitarkastaja Teemu Seppä p. 040 827 40 04

Sivun alkuun