Maatalous- ja kalastusneuvosto keskustelee maaliskuun kokouksessa EU:n maitomarkkinoiden huonosta tilanteesta. Suomi nostaa kokouksessa esille ongelmat luonnonmukaisesti tuotetun valkuaisrehun saatavuudessa. Suomea kokouksessa edustaa maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila.
EU:n tuottajamaidon keskimääräinen hinta on laskenut viime aikoina nopeasti. Heikot markkinat ovat aiheuttaneet ylijäämää. Jäsenmaat ovat ottaneet käyttöön vientitukia sekä voin ja rasvattoman maidon interventio-ostoja. Myös EU:n Venäjän viennissä on ollut ongelmia.
Maidon maailmanmarkkinahinnat ovat olleet edelleen laskussa. Epävakaan tilanteen on aiheuttanut voimakas maidontuotannon lisäys USA:ssa, Argentiinassa ja Uudessa Seelannissa. Samaan aikaan talouskriisi on vähentänyt maidon kulutusta.
Suomi nostaa kokouksessa muissa asioissa esille ongelmat luonnonmukaisesti tuotetun valkuaisrehun saatavuudessa. Vaikeat kasvuolosuhteet ja tuotantoalojen supistuminen ovat lisänneet ongelmia. Samanaikaisesti luonnonmukaisesti tuotetun valkuaisrehun sisämarkkinatuonti on ollut tarpeeseen nähden liian vähäistä.
Suomen mielestä pitäisi tarkastella sitä, ovatko luonnonmukaista tuotantoa koskevat lainsäädännön sallimat poikkeusmahdollisuudet riittävän joustavat. Suomi ehdottaa, että ratkaisua haettaisiin siirtymävaiherehun käytöstä, kansallisten viranomaisten harkintamahdollisuuksien lisäämisestä ja yhteisen maatalouspolitiikan terveystarkastuksen toimeenpanon yhteydessä tehtävistä ratkaisuista.
Ensi viikon maatalousneuvostossa käsitellään Alankomaiden aloitetta, jossa ehdotetaan, että jäsenvaltion olisi itse voitava päättää otetaanko EU:ssa hyväksytty geenimuunneltu lajike jäsenmaan alueella viljelyyn. Suomi suhtautuu hyvin myönteisesti tehtyyn aloitteeseen.
Neuvosto keskustelee maaliskuun kokouksessa myös yhteisen maatalouspolitiikan yksinkertaistamisesta sekä tieto- ja viestintätekniikan käytöstä maaseudulla.
Lounaalla ministerit keskustelevat taloudellisesta kriisistä maataloussektorilla. Pohdittavana on muun muassa, mitä tulevaisuus tuo Euroopan maataloussektorille, kohteleeko kriisi sektoreita ja alueita tasapuolisesti sekä onko maatalouden tilanne pahempi kuin muilla sektoreilla. Ministerit miettivät myös, miten yhteinen maatalouspolitiikka voisi auttaa talouskriisissä.
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousneuvos Matti Hannula, p. 040 760 5954
osastopäällikkö Matti Aho, p. 040 516 9857
