Valtioneuvosto korotti sokerijuurikkaan lisäosaa

16.4.2009 Helsinki

Valtioneuvosto päätti tänään sokerijuurikkaan lisäosan korottamisesta tälle vuodelle.

Korotus perustuu vuonna 2005 EU:n sokeriuudistuksen yhteydessä tehtyyn päätökseen, jonka mukaan sokerin hinnanalennuskorvaus kasvaa alkuvaiheessa. Tänä vuonna sokerijuurikkaan lisäosaan käytettävä rahamäärä on yhteensä 14,69 miljoonaa euroa.

Viljelijälle maksettavan tilakohtaisen sokerijuurikkaan lisäosan arvo on noin 101 euroa markkinointivuoden 2005/2006 perustoimitusoikeuden tonnia kohti. Sokerijuurikkaan lisäosan arvo nousee runsaat 7 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Lisäosan korotus tulee automaattisesti niihin tukioikeuksiin, joihin on aikanaan vahvistettu sokerijuurikkaan lisäosa. Sokerijuurikkaan lisäosia on noin 2400 tilalla.

Tilatuki on osa EU:n kokonaan rahoittamien suorien tukien järjestelmää. Tilatuen osana maksettavalla sokerijuurikkaan lisäosalla korvataan sokerin tuottajahinnan laskua.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousylitarkastaja Leila Peltola, p. (09) 160 52737, 040 357 5968
hallitussihteeri Suvi Ruuska, p, (09) 160 52229, 040 839 6599

Sivun alkuun