Viinialan uudistus ja koulumaitojärjestelmän tarkistus olivat Suomen kannalta keskeisiä aiheita maatalous- ja kalastusneuvoston kokouksessa Brysselissä 18.9. Viiniuudistuksesta käytiin toinen poliittinen keskustelu. Maatalousministerit kannattivat viinialan perusteellista uudistamista. Tanska esitti koulumaitojärjestelmän uudistamista siten, että tuki kannustaisi vähärasvaisempien tuotteiden kulutukseen. Puhetta neuvoston kokouksessa johti maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja.
Maatalousneuvosto keskusteli komission kesällä julkaisemasta ehdotuksesta viinialan uudistamiseksi. Komission mukaan viinialan oma markkinajärjestely on tarpeen, mutta sitä on perusteellisesti muutettava ylituotannon vähentämiseksi ja Euroopan viinialan kilpailukyvyn lisäämiseksi. Kokonaan luovuttaisiin muun muassa tislaustuista ja istutusjärjestelyistä.
Maatalousministerit tukivat viinialan perusteellista uudistamista eurooppalaisten viinien kilpailukyvyn parantamiseksi. Useimmat ministerit halusivat riittävän siirtymäkauden uudistuksen toteuttamiseen. Raivausjärjestelmä ja varojen siirto markkinatukitoimista maaseudun kehittämistoimiin eivät saaneet enemmistön kannatusta. Viiniuudistuksen käsittely jatkuu lokakuun neuvostossa. Varsinainen esitys viinialan uudistamisesta annetaan loppuvuodesta tai alkuvuonna 2007.
Muissa asioissa Tanska esitti, että koulumaitojärjestelmän tukikelpoisten maitotuotteiden luetteloa olisi tarkistettava siten, että kansalliset ravintosuositukset pystytään ottamaan paremmin huomioon. Tuen pitäisi kannustaa vähärasvaisempien tuotteiden kulutukseen ja luettelosta voitaisiin jättää pois runsaasti rasvaa ja/tai sokeria sisältävät tuotteet. Tanska lisäisi jäsenmaiden valtuuksia päättää itse, mitä maitotuoteryhmiä ne tukevat.
Suomelle koulumaitotuki on erittäin tärkeä, sillä Suomi on yksi EU:n suurimmista koulumaito-ohjelman käyttäjistä. Viime lukuvuonna Suomi käytti noin neljä miljoonaa euroa koulumaitotukea. Tärkeimpänä syynä ohjelman suosioon Suomessa on yhteiskunnan rahoittama kouluruokailu.
Suomi kannatti Tanskan aloitetta ohjelman kehittämisestä. Suomen mielestä koulumaitotuki pitäisi maksaa kaikille maitolaaduille tasasuuruisena, jolloin maidon rasvapitoisuudella ei olisi vaikutusta tukitasoon. Yhtenäinen tukitaso yksinkertaistaisi järjestelmää. Suomi kannatti vähärasvaisten tuotteiden lisäämistä tuettaviin tuotteisiin. Yleiset kulutustottumukset ovat Suomessa edelleen muuttumassa kohti vähärasvaisempia ja rasvattomia tuotteita.
Komissio esitteli ehdotuksensa kasvinsuojeluaineita koskevan lainsäädännön uudistukseksi sekä torjunta-ainestrategian, jolla on tarkoitus linjata kasvinsuojeluaineiden kestävän käytön periaatteet.
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousneuvos Taina Vesanto, p. 040 740 9415 (viiniuudistus ja koulumaito)
maatalousneuvos Kirsi Heinonen, p. 040 504 0193 (kasvinsuojeluaineet)
